Luonnin jälkeen päivystäjän nimi ilmestyy päivystäjät-listaan sukunimen mukaan järjestettynä.
Mikäli käyttäjää ei kokonaan kaikkine tietoineen haluta poistaa ohjelmasta, on mahdollista estää yksittäisen käyttäjän valinta päivystysvuoroissa. Päivystäjä on tällöin ohjelman kannalta passiivisessa tilassa.
Tämän jälkeen estettyä käyttäjää ei voi valita enää uusiin aika olemassa oleviin päivystysvuoroihin. Käyttäjän nimi kuitenkin säilyy olemassa olevissa päivystysvuoroissa joihin nimi on valittu.
Mikäli päivystäjä halutaan poistaa, ja päivystäjälle on jo nimetty päivystysvuoroja, ohjelma antaa alla olevan varoituksen:
Huom!
Tälle päivystäjälle on jo luotu päivystysvuoroja. Jos poistat päivystäjän, poistetaan myös päivystäjän nimi kaikista menneistä ja mahdollisista tulevista päivystysvuoroista.
Yllä olevassa tapauksessa käyttäjän poisto toimii aivan normaalisti, mutta käyttäjän nimi poistetaan myös kaikista menneistä ja mahdollisesti tulevista päivystysvuoroista. Mikäli päivystäjän nimeä ei ole vielä käytetty päivystysvuoroissa, yllä olevaa ilmoitusta ei tule.
Luonnin jälkeen päivystysvuoro ilmestyy päivystysvuorot-listaan alkamispäivämäärän mukaan järjestettynä. Päivystysvuoroja voi luoda myös kuukausi kerrallaan (ks. Vakiovuorojen luonti)
Muokkauksen jälkeen päivystysvuoro ilmestyy päivystysvuorot-listaan alkamispäivämäärän mukaan järjestettynä. Jos päivystyvuoron alkamis- tai päättymisaikaa on muutettu, niin päivystysvuoron näkyy listalla mahdollisesti eri paikassa kuin aiemmin.
Poiston jälkeen päivystysvuoro häviää näkymästä eikä sitä voi enää palauttaa. Jos poisto tehtiin vahingossa, voidaan luoda uusi vastaava päivystysvuoro "Luo uusi" toimintoa käyttämällä.
Käyttäjä voi luoda kaikki vakiopäivystysvuorot yhdelle kuukaudelle kerrallaan.
Vaiheet:
Luonti onnistui! Päivystysvuorot luotu kuukaudelle MM-YYYY.
Mikäli käyttäjä valitsee vakiovuorojen luonnin kuukaudelle, jolle on jo luotu vuoroja, ohjelma antaa alla olevan virheilmoituksen:
Luonti epäonnistui! Päivystysvuoroja on jo olemassa valitulle kuukaudelle. Vakiovuoroja voi luoda ainoastaan mikäli valitulle kuukaudelle ei ole vielä luotu yhtään vuoroa. Poista olemassa olevat vuorot kuukaudelta käyttääksesi tätä toimintoa.
Tämä virheilmoitus muodostetaan ettei käyttäjän jo aikaisemmin luotuja vuoroja voi vahingossa tuhota.
Mikäli käyttäjä haluaa luoda vakiovuoroja, voidaan aikaisemmin luodut vuorot poistaa yksi kerrallaan kuukausittaiset paivystysvuorot listalta.
Jos vakiovuorot luotavalla kuukaudella on pyhäpäiviä, niin ohjelma antaa alla olevan ilmoituksen:
Huom! Tarkista tämä vuoro!
Luotu klo HHMM alkava vuoro pyhäpäivälle 6.12.2018
Huom! Tarkista tämä vuoro!
Luotu klo HHMM alkava vuoro pyhäpäivälle 24.12.2018
Kuukausittaisten vakiovuorojen luontia voidaan muuttaa ylläpitäjän toimesta.
Muutosten jälkeen tulevat vakiovuorojen luonnit noudattavat uusia määritettyjä sääntöjä. Aiempiin vuoroihin ei tule mitään muutoksia ennen uutta vakiovuorojen luontia.
Kuukausittaisten päivystysvuorojen listaus voidaan tulostaa ylläpitäjän toimesta.
Yllä olevien toimenpiteiden jälkeen avautuu tulostusnäkymä selaimen kautta. Valitsemalla "Print to PDF" saadaan luotua PDF-dokumentti vuoroista.
Päivystäjien tai ylläpitäjien salasanaa voidaan muuttaa ylläpitäjän toimesta.
Jos salasanan vaihto onnistui, saadaan alla oleva ilmoitus:
Salasanan vaihto onnistui!